Paula Liukkonen | ESIKOINEN ISÄNSÄ VALINTOJEN JÄLJILLÄ

HERÄTYSLIIKEHULIGANISMIA Lapsen hylkääminen ja pettäminen on herätysliikkeen hengellistä huliganismia. Se on henkistä väkivaltaa, ja sitä tulee käsitellä yhteiskunnassa kuin mitä tahansa muuta vakavaa väkivaltarikosta. Myös lestadiolaisseurakunnalla on oma vastuu toimia jäsenensä hengellisen elämän ohjaajana ja tukea isää hänen vastuussaan antaa lapselle kuuluva vanhemmuus ja myös täyttää sen läsnäolo-velvollisuus. Eikä kuten nyt pojalleni tapahtui erottaa isä lapsestaan seurakuntatoimilla ja vihamielisellä asenteella äitiä ja lasta kohtaan. Lapsi on aina viaton isän ja seurakunnan hänelle langettamaan henkiseen rankaisuun. Rankaisu, jonka isän synnin anteeksianto ja sen tekemättömäksi julistaminen seurakunnassa, mahdollistivat. Anteeksiannon sijasta olisi isälle kerrottava mitä vastuulliseen isyyteen lapsen elämässä sisältyy ja mitkä velvollisuudet häntä odottavat. Hylkääminen ja lapsen elämästä katoaminen kasvattavat lapselle elämän pituisen surutaakan. Esikoislestadiolaiset mahdollistivat tällaisen isän katoamistempun lapseni elämästä. Vastuu, jota en ole poikani kanssa päässyt tässä isyysasiassa kohtaamaan, on kaksiulotteinen hyve lestadiolaisseurakunnassa: yksi tapa olla vastuussa pätee seurakuntalaisiin ja toinen tapa sen ulkopuolisiin. Kokemukseni ulkopuolisena on, että epäselvyys vastuunkannossa suojaa niitä, jotka toimivat kelvottomasti omassa seurakunnassaan ja sen ulkopuolella. Minulle se on pelkuruuden peitto - ei vain viattomia lapsia vastaan, joihin nämä teot isyysasioiden yhteydessä kohdistuvat, vaan myös uskossa elävälle ihmiselle itselleen. Uskovainen ihminen ei uskalla kohdata ja arvioida tekojensa arvokkuutta itseään ja muita ihmisiä kohtaan. Hän jättää oman ja lapsensa elämän elämättä. Hän jatkaa vastuutonta vale-elämäänsä seurakunnan antaman hyväksynnän ja maallikkoripillä saadun synninpäästön turvin.